Uusi perheenjäsenemme

Hei kaikki lukijat!

Siitä on hetki taas kun olen tänne kirjoitellut. Viime kirjoitus oli hieman mollivoittoinen, mutta nyt haluan kirjoittaa teille meidän uudesta perheenjäsenestä, joka meille kotiutui parisen viikkoa sitten. Neidin nimi on Halla ja Halla on 10 viikkoinen sekarotuinen tyttö. Haimme Hallan Oulun Toppilasta muutama viikko sitten pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen.

Koiranottoa mietimme todella todella kauan ja lopulta syntyi sitten päätös koira ottaa. Siitä alkoi sitten etsintä jotta löytäisimme juuri meidän perheeseen sopivan pennun ja hetken selailtua löytyi ilmoitus pentueesta josta saimme sitten lisää kuvia ja kuvia juurikin tästä pennusta joka meille tuli. Valitettavasti emme päässeet katsomaan pentua etukäteen, mutta päätimme kumminkin pennun ottaa oli se minkälainen tahansa (joidenkin mielestä maailmanloppu ottaa pentu näkemättä sitä). Menimme sitten hakemaan neidin kotiin ja hän oli juuri sellainen kuin olimme kuvitelleetkin.

Nyt yhteiseloa on jo muutama viikko takana ja vaikka mitä on opittu. Osataan istua ja mennä maahan käskystä. Paljon tekemistä on kumminkin vielä edessä. Ipanakurssin aloitamme 2.3, jonka sisältö on aikalailla arkisten perusasioiden opettelua. Tosiaan Halla on sekarotuinen. Hallan emä Iines on puhdas lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira ja isässä Rikissä on rottwaileria ja kultaistanoutajaa.

Kirjoittelen myöhemmin paremmin Hallasta, kunhan saan lisää kirjoittamisen aihetta. Lopuksi muutama kuva uudesta tulokkaasta.

In loving memory Mommy

Haluaisin jakaa teille asian, josta minulle on ollut todella vaikea puhua pitkän aikaa ja on edelleenkin.

Tästä tähän mennessä elämäni vaikein päivä koitti tasan 7 kuukautta sitten. Aamulla herätessäni ajattelin sen olevan ihan normaali sunnuntai kaikkien muiden joukossa, vapaa viikonloppu. Veljeni kumminkin laittoi minulla aamupäivällä viestiä ja kertoi vieneensä lauantaina alkuillasta äidillemme useita eri särkylääkkeitä. Hän kertoi myös äidin olleen jotenkin normaalia kalpeampi ja hiljaisempi. Ajattelin, että ehkä äidillä on normaali flunssa, tai ainakin mieli sanoi niin vaikka järki huusi päässä ettei kaikki ole hyvin. Myöhemmin veljeni laittoi viestiä uudelleen ja kertoi, ettei äiti vastaa puhelimeen vaikka edellisenä iltana oli vielä vastannut viesteihin.

Seuraavat 15-20 minuuttia viimeisestä viestistä mietin pääni puhki, että mitä ihmettä teen. Tosiaan olin 450 kilometrin päässä kotoa, eikä minulla ollut oikein mitään tehtävää. Ehdin soittaa isälle ja äitipuolelleni, että mitä teen? He vain rauhoittelivat, että kaikki on varmasti hyvin, eikä syytä huoleen. Päätin kumminkin, että soitan hätäkeskukseen ja pyydän josko poliisit voisivat käydä tarkistamassa onko äidillä kaikki hyvin. 

Puoli tuntia ensimmäisestä puhelusta hätäkeskukseen sain puhelun yksityisestä numerosta. Se oli poliisi, joka vain varmisti talon sijainnin ja asunnon numeron. Tästä puhelusta kului tunti jos ei enemmänkin eikä mitään kuulunut. Panikoin, poltin savuketta savukkeen perään. Päätin soittaa uudelleen hätäkeskukseen ja kysyä suoraan, että mikä helvetti siellä kestää? Ainoa vastaus mitä sain oli: " Odota rauhassa, poliisit soittavat varmasti pian". Miten ihmeessä voin tuossa tilanteessa olla rauhallinen, kun en tiedä mikä äitini vointi on?

Pian tämän puhelun jälkeen isäni soitti ja sanoi menevänsä veljeni kanssa käymään paikalla kun oli juuri lähdössä ajelemaan mökille. Isä soittikin pian uudelleen ja sanoi: " Ei täällä kyllä mitään näy, ihmiset kyllä roikkuvat parvekkeella tuijottamassa", seuraava lause oli: " Odota vähän, täytyy siirtää autoa, soitan kohta". Ilmeisesti tällä hetkellä ambulanssi saapui paikalle, varmaksi en tiedä. Tästä puhelusta kului elämäni pisimmät 15 minuuttia. 

Istuin ulkona nurmikolla, kun huomasin puhelimen soivan. Se oli isä. Ainoa lause mitä isän itkunsotkuisesta puheesta sain selvää oli: " Reetta, nyt on käynyt huonosti". Sillä hetkellä tiesin, että äitiä ei enää ollut. En saanut isälle yhtään mitään sanottua. Hoin vain: " Ei äiti ole kuollut, ei se voi olla" En halunnut uskoa sitä, enkä halua uskoa vielä tänäpäivänäkään. Tuo puhelu muutti elämäni ehkä lopullisesti.

Näin äitini viimeisen kerran 27.6 kun täytin 18-vuotta ja kävin äidin luona. Olisi pitänyt käydä useammin. Näin jälkeenpäin miettii, mitä kaikkea olisi voinut tehdä toisin. Toisaalta äiti oli jo hyvin onneton, kipeä ja jopa hieman aggressiivinen. Äiti halusi vain rauhan, ja sen hän sai. Äiti pääsi nukkumaan ikiunta siskonsa ja isänsä viereen. 

" Sykkäile ei sydän hellä, joka meitä rakasti, kylmä on nyt käsi joka meistä huolehti" Äitiä muistaen Juho & Reetta

Talven kuulumisia

Hei kaikille lukijoilleni!

Siitä onkin jo tovi kulunut kun tänne on viimeksi kirjoiteltu. Ajattelin nyt vihdoin kirjoitella.

 Viime vuoden vaihde ja alkuvuosi on mennyt oikeastaan aika nopee koulun parissa. Koulun eteen on todellakin saanut tehdä hulluna töitä ja tehtäviä on vain tullut ja tullut. Loppua ei sillekkään tehtävien tulolle näytä olevan. Kohta se koeviikkokin jo häämöttää.

Jos kertoisin jotain viime vuoden vaihteesta vielä, sillä viimeisestä postauksesta on aikaa?

Joulun tosiaan vietin perheen kanssa heidän luonaan ja seuraavana päivänä lähdinkin sitten ajelemaan anoppilaan Haapavedelle viettämään toista joulua kirjaimellisesti! Lahjat ja kaikki. Jouluruokaakin syötiin seuraavat 2 päivää. Lahjoja en aivan kauheasti saanut, mutta listaan niistä muutaman: satiinipussilakanasetin, sähköhammasharjan, lahjakortteja vaatekauppoihin ja meikkiliikkeeseen. Joulun pyhien jälkeen ajeltiinkin sitten avopuolison kanssa takaisin Rovaniemelle.

Tämän vuoden alkukuukaudet tulevat olemaan todella jännät, sillä paljon tapahtuu. Helmikuussa tanssimme avopuolisoni kanssa Vanhojen tanssit Lapin urheiluopistolla sekä Rovaniemen ammattilukiossa. Paljon on jo harjoiteltu, mutta silti suurinpiirtein puolet asioista vielä hukassa... Kiirettä pukkaa, mutta eiköhän siitäkin kumminkin selvitä!

Toinen ilon asia tässä vuoden vaihteessa on ollut koiranpentu. Päätettiin pitkän mietinnän jälkeen päädyimme tulokseen, että molemmat tahtoo koiranpennun ja sellainen meille on aivan tervetullut. Etsiskelimmekin pitkään meille sopivaa pentua ja sellainen tuolta Oulun seudulta meille löytyi. Tytön nimeksi tulee Halla, ja hän meille kotiutuu helmikuun puolessä välissä. Olemme hommanneet jo suurimman osan tavaroista neidille valmiiksi ja ilolla odotamme häntä saapuvaksi.

Päivittelen taas kun ehdin, toivottavasti mahdollisimman pian! Loppuun laitan vielä piristykseksi kuvan meidän pienestä pallerosta :)